Rakkaustyö on rakenteeltaan samankaltainen kuin surutyö. Näissä molemmissa henkisesti vaativissa prosesseissa työstetään pohjimmiltaan samoja asioita: omaa järkytystä ja itsesuojelun vuoksi pinnalle kummunneita tuntoja. Rakkaustyö eroaa kuitenkin surutyöstä siinä, että se tähtää lähentymiseen kun taas surutyö pyrkii etääntymiseen. Seuraavassa rakkaustyön psyykkiset vaiheet sellaisina kuin ne vastaavat surutyön vaiheita:
1. Shokkivaihe: saamisen aiheuttama järkytys. En olekaan yksin. Elämäntilanne muuttuu yhtäkkiä, yksinäisyyden ja tyhjyyden tunteen poistuminen tuntuu häkellyttävältä, melkein shokinomaiselta. Tilannetta voi olla vaikea uskoa todeksi. Kaikki on kuin hyvää unta.
2. Onnivaihe: onnen tunne reaktiona saamiseen. Joku rakastaa minua. Tunne siitä, että joku rakastaa ja että itse on rakastamisen arvoinen on rakkauden kiihkeästi tavoiteltu tila. Onnen tunne on yhteisyyden, yhteenkuuluvuuden tunnetta. Toinen on hyvä, lähes täydellinen - sellaisen olennon kanssa voi olla yhteydessä.
3. Yhteisyyden vaihe: reagointi yhdessäoloon. Yhteiset suunnitelmat, yhdessäolo. Tutustumista, ristiriitojen havaitsemista. Epäilyä ja oman mielipiteen muotoutumista, oman valinnan entistä tietoisempaa tekemistä. Olenko minä omasta mielestäni rakastamisen arvoinen, haluanko olla rakkauden kohteena, haluanko että minua rakastaa juuri hän?
4. Mukautumisvaihe: korjautuva mukautuminen muuttuviin olosuhteisiin. Muutoksia elämäntavassa.
5. Luova vaihe: luovuus rakkaustyön jatkeena. Uusien vaihtoehtojen ja näköalojen löytymistä, yhteinen tyydyttävä elämä. (Juntumaa 1984)
Yksilön kannalta rakkaustyöllä on useita eri ulottuvuuksia:
1. Itsetunnon ja itsearvostuksen - minuuden - lujittuminen ja vakautuminen rakkaustyön tukemana. Sisäinen turvan ja hyväksyttynä olemisen tunne vakautuu, omanarvontunne lujittuu positiivisen ja aktiivisen vuorovaikutuksen kuluessa. Tämä ei tapahdu vain parisuhteessa vaan kolminkeskisissä suhteissa, joihin joudutaan jatkuvasti. Kumppanilla on muutakin elämänsisältöä kuin rakastettunsa. Minuus lujittuu ja tulee entistä joustavammaksi, kun löydetään uusia tilanteita ja selvitään niistä. Näissä uusissa tilanteissa voi olla aktiivinen, niissä voi olla yksin menettämättä turvallisuuden tunnetta. Voi olla yhteistyössä joutumatta toisen tai toisten tahdottomaksi mukailijaksi, kun suhteet säilyvät vielä erimielisyyksien ja aggressiivisten vaiheiden jälkeenkin.
2. Rakkaustyössä lapsuuden tunnemaailma selkeytyy niin, että sen aikaisia toiveita, pelkoja ja muita sisäistyksiä on mahdotonta erottaa tämänhetkisistä tilanteista. Vähitellen voi luopua ajatuksesta, että toinen takaisi onnen ja turvan tunteen, että toinen olisi kaikkivoipa äiti. On pärjättävä itsenäisenä yksilönä toisen rinnalla. Molemmat voivat tehdä osansa asioiden hyväksi eikä kumpikaan ole toisen armoilla. Tämä on kuitenkin vaikeaa, koska vain harvalla lapsella on ollut riittävästi kokemusta tasa-arvoisesta kohtelusta, kunnioituksesta ja hyväksynnästä varhaisvaiheissaan. luottamus sellaisen mahdollisuuteen on siten aikuisenakin häilyvä ja sen rakentuminen pitkällistä työtä.
3. Rakkaussuhteeseen kätkeytyvät toiveet ja vallankäyttö tuottavat sekaannusta ja hämmennystä. Ne vähenevät kun oma minätunne selvenee, tunne siitä että on sopiva ja pätevä, kykenevä johonkin mihin haluaa olla kykenevä. Rakkaustyössä selvitetään halutaanko lähelle ja yhteistyöhön vai ei. Yksilö voi koetella haluaako ja saako hän olla eri tilanteissa aktiivinen vai ei. Millä alueilla ja missä määrin voi olla aktiivinen ja mitä toinen saa olla. Kun toinen on aktiivinen pelätään, että jäädään tämän vallankäytön armoille. Passiivisuuden takia taas jäädään henkisesti yksin. Elävän suhteen peruspiirre olisi näiden ominaisuuksien rinnakkaisuus ja vuorottelu, jolloin molemmat pitävät huolta omista rajoistaan minuuttaan puolustaen.
4. Mielikuvituksen ja tunnemerkitysten eläminen, fantasian säilyminen pitää yllä rakkauden tunnetta. Se merkitsee regressiokykyä, sitä että positiiviset, rakastumisessa heränneet tunnelmat elävät ja löytävät kohteensa toisessa. Näiden tunnemerkitysten ja fantasioiden säilyminen vaatii, että suhteessa on henkistä liikkumatilaa, erillisyyttä molemmille osapuolille. Pysyvä liian tiivis läheisyys ei jätä tilaa fantasioille kuten ei myöskään suhde joka on ajautunut kaavamaiseksi rutiiniksi.
5. Rakkaustyössä arvioidaan uudelleen aikaa, arvoja ja asioita. Jos suhde vanhenee ilman että rakkaustyö edistyy, vievät muut asiat rakkauden paikan. Arkiaskareet sitovat ajan ja ajatukset, elämä rutinoituu ja fantasiat sammuvat. Edessä on tilanne, jossa pihan siivoaminen tuntuu jatkuvasti tärkeämmältä kuin rakastelu parin kanssa. Tässä tilanteessa ei kuitenkaan ole kyse siitä, että rakkauden tarve olisi kadonnut jonnekin vaan rutiini on siepannut elämän. Tämä rutiinin suuri valta saattaa perustua jo varhain omaksuttuun oppiin ensin työ, sitten leikki. Meidän kulttuurissamme ihmissuhteet kuuluvat leikin piiriin, ne ovat jotakin toisarvoista. Tämä on varmasti paljolta protestanttisen kirkon viljelemän etiikan ansiota. Varsinkin seksuaalinen rakkaus on enemminkin turhaa ja paheellista kuin suhdetta virkistävä voima. Työnteko on taas sielua ravitsevaa ja kunniallista.
Tämä hyötymoraali, josta rakkaus kärsii, ei koske vain työtä. Rakkaudelta otetaan aikaa myös harrastuksille. Aikaa vievä työ ja harrastaminen voivat kuitenkin olla pakoa rakkaussuhteen ongelmista, läheisen suhteen tuottamien ongelmien kiertämistä ja rakkaustyön välttämistä.
Rakkaustyötä tehtäessä valikoidaan jatkuvasti aidon ja korvikkeen väliltä. Siinä valitaan koko ajan tyydytäänkö pakenemiseen, välttelyyn tai näennäisiin ratkaisuihin vai uskaltaudutaanko todelliseen henkiseen työhön, ajaudutaanko toisen osaksi vai pysytäänkö erillisinä yksilöinä.
Monet aikuisiän kriisit ovat erillisyyden ja itsenäisyyden kriisejä, jotka ovat nuoruusiän itsenäisyyskehityksessä jääneet ratkaisematta. Epäselvän itsenäisyyden ongelma on yhä uudelleen edessä. Elämänkaaren taitekohdissa on pakko arvioida itseään ja rakkauselämäänsä uudelleen samoin kuin tilanteissa, joissa elämän rutinoituminen tulee tietoiseksi.
Rakkaussuhde on jatkuvaa, sillä kaksi ihmistä ei kehity yhtä aikaa, rinta rinnan, vaan epätasaisesti, jännitteiden kautta. Jännitteet ja kriisit ovat väistämättömiä, kehityksen mukana heikkoudet ja rajat tulevat vastaan, Ne perustuvat tuttuun, koettuun tapaan ratkaista ristiriitoja, joka ei toimi uudessa tilanteessa, mutta jota silti käytetään.
Yksinjäämisestä, alistetuksi joutumisesta ja tuttujen menettelytapojen pätemättömyydestä aiheutuvaa pelkoa ja ahdistusta joudutaan kestämään sekä pelkomielikuvina että todellisina tapahtumina kunnes uusi suhtautuminen mahdollistuu.
6. Tankkaus rakkaustyössä
Tankkaus liittyy aikuisten ihmisten suhteeseen hellyytenä ja läheisyytenä. Se on rakkaussuhteen symbioottista ainesta, ja toimii lujana yhdistävänä ja voimia antavana siteenä sellaisessa rakkaustyön vaiheessa, jolloin muut yhteiset alueet ovat uudelleen arvioinnin kohteena ja koko suhteen kesto voi muuten tuntua epävarmalta. Ilman tankkausta kasvaa kumppanien keskinäinen etäisyys ja yksinäisyys. Silti heidän keskinäinen riippuvuutensa, joka tällöin johtuu yksinäisyyden pelosta, saattaa pysyä suurena ja aiheuttaa ahdistusta ja aggressioita.
Läheisyys ja tankkaus sekä kyky ja mahdollisuus erillisyyteen kuuluvat yhteen ja edellyttävät toisiaan. Jos on riittävän usein kokenut läheisyyttä voi lähteä erilleen ilman syyllisyyttä ja ahdistusta, ilman tunnetta että toisen pitäisi antaa minulle vielä jotakin.
Erillisyys mahdollistaa käytännössä läheisyyden. Erillisyys vahvistaa minäkuvaa, sillä jatkuva läheisyys ja yhteisyys alkavat ajan mittaan hämärtää oman minän rajoja. Tunne että toinen sitoo itseä ahmaisee oman minuuden, ahdistaa ja johtaa riitoihin. Riidat tarjoavat mahdollisuuden tilapäisen etäisyyden kokemiseen ja siksi ne tuovat helpotusta.
Käytännössä erillisyys tarkoittaa omaa aikaa ja tekemistä, sitä että kaikkea ei tarvitse jakaa. Erillisyys on kykyä ja lupaa erillään oloon, yksinoloa, työtä tai luovaa puuhaa erillään kumppanista.
Läheisyyden ja erillisyyden vuorottelu ja yhdistyminen, tankkauksen ja erillisyyden mahdollisuus luo sillan, kosketuksen varhaisiin kokemusmaailmoihin tuoden ne rakkaussuhteen osaksi. Juuri näiden varassa eroottinen vetovoima elää, kuolee tai pihisee puolinaisena.
Rakkaustyö yhdistää uuden ja vanhan. Uutta ovat suhteen monipuolistuminen, yhteinen ja erillinen kehittyminen, muutokset, molempien osapuolten tuomat uudet ainekset; vanhaa ovat fyysinen läheisyys, symbioottiset elämykset, jotka ovat suhteen voiman lähde.(ibid)
Rakkaussuhde virittää muistoja ja toiveita, jotka kohdistetaan kumppaniin. Asiallinen ajattelu- ja havaintokyky vaikeutuu. Suhdetta pyritään muovaamaan tietyn ihannekaavan mukaiseksi eikä toista osapuolta useinkaan pystytä ottamaan huomioon sellaisena ja sellaisine haluineen kuin hänellä on.
Paheneva kierre on edessä myös silloin, kun jommalle kummalle on tärkeää pitää yllä hyvää ja ristiriidatonta suhdetta. Tästä nimittäin seuraa, että toinen välttää, kieltää ja häivyttää ajatuksensa ja toiveensa, jos niistä näyttää seuraavan ristiriita toisen kanssa. Hän ei puolusta itseään vaan alistuu. Vaara on lähellä, jos toinen ei arvosta itseään kylliksi ollakseen tasavertainen, yhtä oikeutettu näkemyksiinsä kuin toinenkin.
Monelle ihmiselle aktiivisuus, aggressiivisuuden rakentava sisältö, on varhaislapsuudesta asti ollut kiellettyä ja rangaistavaa. Kotoa on puuttunut malli siitä, miten ristiriitoja ratkotaan ja miten voidaan olla eri mieltä ilman, että joku osapuoli joutuu alistetuksi. tällöin osataan vain mukautua tai vaatia mukautumista.
Oma minätunne voi olla niin horjuva, että samaistuminen ja eläytyminen toisen tunteisiin sumentaa oman ajattelun. Ristiriita toisen kanssa olisi yhtä vaikea kuin oma sisäinen ristiriita.
Sekin on mahdollista että toinen pitää kumppaniaan niin heikkona ja avuttomana, että tämä ei kestäisi erimielisyyttä ja siksi häntä täytyy suojella ja pitää yllä tunnetta, että ollaan yhtä.
Rakkaustyö estyy myös jos pelätään että toinen suuttuu, jos hänen kanssaan on eri mieltä. Jos yksilön varhaisissa kokemuksissa on ollut hyvin voimakkaana pelko, että hoitajan viha tuhoaisi itsen tai jättäisi yksin, pyrkii hän ehkäisemään kauhun tunteen aiheuttaman jännityksen. Hän ehkäisee samalla muunkin.
Joskus toinen osapuoli voidaan hyväksyä vain oman minän jatkeena, oman minän yksimielisenä osana. Illuusio täydellisyydestä tuntuu elintärkeältä. Siihen liittyy tunne, että on riippuvainen toisesta, osa tästä, ja että erimielisyys murskaa tämän yhteyden.
Tällainen tilanne on todellinen lapsella, jonka hyvinvointi on riippuvainen vanhempien suosiosta. Tällaisessa tilanteessa yksilö saattaa kokea muiden odotusten ja vaatimusten mukaisen käyttäytymisen yhä pakottavampana. Hänen on tukahdutettava omat henkilökohtaiset tarpeensa ja tunteensa. Näin hänen persoonallisuutensa kapeutuu ja häiriintyy. Hän ei tunne itseään eivätkä toiset häntä. Rakkaustyö ja tyydyttävä suhde käyvät mahdottomiksi.
Yksimielisyys, puolustautumattomuus ja passiivisuus vahingoittavat keskinäistä kunnioitusta. Pyrkimys yksimielisyyden ihanteeseen hyödyttää vain toisen osapuolen itsetuntoa, ei kummankaan persoonallisuuden kehitystä eikä suhteen säilymistä pitkällä tähtäimellä.
Yleensä kahden ihmisen välinen suhde on epävakaa, koska suhde kätkee niin monenlaisia tunteita ja koska osapuolet muuttuvat ajan mittaan. Tunteiden ja tapahtumien kestäminen vaatii joustavuutta. Jännitystä syntyy helposti. Jos kahdenkeskisen suhteen tunteita ei kyetä ottamaan vastaan, ne siirtyvät ja saavat kohteensa muualta. Parisuhteen tunneristiriidan välineeksi otetaan jokin kolmas osapuoli ja puoliso jätetään sivuun. Tällaisina välineinä voivat toimia jommankumman isä tai äiti, lapsi, rakastaja, alkoholi, uskonto tai kiihkeä harrastaminen.
Kun yksilön itsemääräämisoikeus on selvää molemmille osapuolille, roolijoustavuus tulee mahdolliseksi ilman, että kummankaan käsitys itsestään hämärtyy. Kummallakin on vapaus erilaisuuteen, erillisyyteen ja mahdollisuus läheisyyteen. Tätä todellisuudentajun kohoamista seuraavat aktiivisuus ja puolustuskyky, vapauden tunne. Nämä ovat niitä päämääriä johon pyritään: suhde joka ei tukahduta vaan antaa mahdollisuuden elää täysipainoisesti.(ibid)
Hyvä ihmissuhde syntyy vasta sitten, kun kumppani ei enää ole omien toiveiden kohde ja heijastuma vaan erillinen yksilö. Rakkaustyössä pyritään yhdistämään erilaiset, vaikeatkin suhteen ainekset yhdeksi kokonaisuudeksi, tekemään suhde todellisuudentajuiseksi.
Yhteenvetona voisi rakkaussuhteen kehitystä kuvailla mukaillen Winnicotin esitystä objektin käytöstä. Kyseessä on äiti objektina ja pieni lapsi objektin käyttäjänä omiin tarkoituksiinsa. Rakastuminen aiheuttaa paluun varhaisten vaiheiden tunnemaailmaan, joten Winnicotin kuvaus siitä miten symbioosista eristäytyvä lapsi suhtautuu isäänsä tai äitiinsä, sopii mukailtuna kuvaamaan aikuisen suhtautumista rakkausobjektiinsa.
1. Ensin asianomainen suhtautuu objektiin omien pyrkimyksiensä pohjalta.
2. Objekti alkaa tulla havaittavaksi eri ominaisuuksineen sen sijaan, että olisi mielikuvien luomus.
3. Asianomainen kohdistaa vihansa ja kiukkunsa objektiin ja hävittää tämän elämyksellisesti. Objekti nähdään esim. liian riippuvaisena tai mielenkiinnottomana. Näitä tunteita aiheuttaa pettymys siitä, että toinen ei ole täydellinen ja usein myös pelko siitä että toinen ahmaisee itsen valtaansa.
4. Objekti alkaa säilyä pysyvänä, sellaisena kuin on eikä tuhoudu vihan kohteena. Pettymys lievenee ja vastuuta on mahdollista ottaa itselleenkin. Pelko toisen vallankäytöstä ei ole enää hallitsematonta. Rakkautta ei enää tarvitse alituiseen testata.
5. Lopuksi saavutetaan kyky olla tasavertaisessa suhteessa objektin kanssa sen todelliset ominaisuudet huomionottaen.(ibid)
Rakkaustyössä rakkauden kohteen salaperäisyys, epätodellisuus ja mystifiointi vähenevät; syntyy aito ihmissuhde. Rakkaustyö merkitsee suhteen muuttumista läheisemmäksi; mystifiointi on etäisyyttä ylläpitävien mielikuvien säilyttämistä. Rakkaustyö on yksipuolisten näkemysten monipuolistumista. Se on koko kulttuuriin ja siinä piileviin käsityksiin puutumista. Rakkaustyö koskettaa erityisesti naisellisuus- ja miehekkyyskäsityksiä. Nämä käsitykset ovat sekoitus biologisia, historiallisia, yhteiskunnallisia ja psykologisia uskomuksia.
Jos riippuvuus isästä ja äidistä on sisältänyt vauvan kehittymässä olevan minuuden rajojen toistuvia pahoja loukkauksia esim. poissaoloa väärään aikaan tai mekaanista kohtelua, merkitsee jokainen läheinen ihmissuhde uhkaa, että nämä tuhoavat kokemukset toistuvat. Tätä pelkoa voidaan väistää palvomalla naista, välttämällä sitoutumista tai vaihtamalla objektia. Näin saadaan säilytetyksi vallan ja turvallisuuden illuusio.
Kun yksilölle on epäselvä hänen oma todellinen läheisyydenkaipuunsa, pääsevät rakkausobjektin mystifiointi, etäisyyden säilyttäminen ja salaperäisyyden välittämä kaipuu vallalle.(ibid)