Rakkauden eri muotojen tutkijat ovat yleensä pyrkineet erottamaan ystävien välisen rakkauden rakastavaisten välisestä rakkaudesta. Platon piti ystävyyttä rakkauden lajina sukupuolista rakkautta tärkeämpänä, koska jälkimmäisessä hänen mukaansa saatetaan tavoitella vain itsekästä nautintoa. Ystävyyteen olennaisesti kuuluvat molemminpuolinen antaminen, luottamus ja mahdollisuus saada puhua jonkun kanssa, mutta siitä puuttuvat intohimo ja seksuaalisuus. Ihmiselle tärkeitä ystävyyssuhteita ovat sisarussuhteet, voidaan puhua sisarusrakkaudesta. (Lennéer-Axelson ym. 1980)
Ystävyyden lisäksi rakkaudesta on pyritty erottamaan ihastus tai hullaantuminen sekä pelkkä toisesta pitäminen. Rakkautta ei pidetä vain pitämisen määrällisenä lisääntymisenä vaan laadullisesti erilaisena psyykkisenä tilana. (Feldman 1990) Pitämiselle ominaista on kohdehenkilön kunnioittaminen ja koettu samankaltaisuus hänen kanssaan. (Lennéer-Axelson ym. 1980) Rakkauteen on katsottu kuuluvan tarve olla yhdessä rakastetun kanssa., alttius auttaa häntä ja halu sulautua häneen täysin. Rakkauden alkuvaiheessa koetaan fysiologista kiihtymystä ja suhteellisen jyrkkiä mielialavaihteluja sekä unelmoidaan toisesta. (Feldman 1990) Psykologi Zick Rubinin (1970) laatimassa kyselytutkimuksessa miesten vastauksissa ystävästä pitäminen ja rakkaus kumppania kohtaan korreloivat huomattavasti enemmän kuin naisten vastauksissa. Tämä tukee käsitystä, että naiset erottavat paremmin nämä kaksi tunnetta toisistaan. Rakkauden ja hullaantumisen käsitteiden suurin ero on siinä, että toisten romansseja ja omia entisiä rakkauskokemuksia pidetään pikemmin hullaantumisina kuin omaa tämänhetkistä suhdetta. Yleensä hullaantumiseen liitetään oikullisuus, järjettömyys ja itsekkyys, kun rakkautta sitä vastoin pidetään kypsänä ja epäitsekkäänä tunteena. (Wilson & Nias 1976)
Usein eroteltuja rakkauden muotoja ovat edellisten lisäksi romanttinen ja toverillinen rakkaus tai romanttinen ja realistinen rakkaus. Romanttista rakkautta on kuvattu villiksi emotionaaliseksi tilaksi, jossa hellyys ja seksuaaliset tunteet, haltioituminen ja tuska, levottomuus ja helpotus, altruismi ja kateus liittyvät hämmentävään pakottavaan tunteeseen. Shakespeare on todennut, että rakastavaisilla on paljon yhteistä runoilijoiden ja hullujen kanssa. He ovat runollisia, koska he muodostavat rakastetustaan toiveidensa mukaisen epärealistisen ja idealisoivan kuvan. Hieman mielipuolisia he ovat, koska he toimivat myrskyisästi ja irrationaalisesti ja heillä on vaikeuksia pystyä kontrolloimaan itseään ja olla ajattelematta rakastettuaan. Parisuhteen jatkuessa tällainen romanttinen, pää-pilvissä -rakkaus vähitellen heikkenee, kun yllätykset harvenevat opittaessa tuntemaan toinen paremmin, eikä unelmoinnille ole enää tilaa. Rakkaus saattaa muuttua välinpitämättömyydeksi tai toverilliseksi rakkaudeksi, jossa tunnetaan kumppania kohtaan kiintymystä, mutta intohimoa vain ajoittain ja maailmaan mahtuu muutakin kuin rakastettu. (Gleitman 1990) Toverillisessa rakkaudessa kiihkeyden tilalle tulee miehen ja naisen välinen ystävyys, turvallinen hellyys, yhteisvastuun tunne sekä luottamus ja avoimuus kumppania kohtaan. (Lennéer-Axelson ym. 1980)
Romanttisen ja realistisen rakkauden erottelua on tutkinut mm. amerikkalainen sosiologi D.H. Knox (1970). Hän totesi, että avioituneilla ihmisillä on realistisempi käsitys rakkaudesta kuin yksin elävillä, mikä on ominaista varsinkin naisilla. Lisäksi henkilöillä, joiden vanhemmat ovat kuolleet tai eronneet oli romanttisempi käsitys rakkaudesta kuin niillä, joiden vanhemmat yhä elivät yhdessä. Tähän on esitetty monia tulkintoja: romanttisuuden kariseminen vanhempien riitojen seuraamisen myötä, suurempi vapaus etsiä romanttisen ihastumisen kohteita, kun vanhemmat ovat asettaneet vähemmän rajoituksia tai suurempi kaipuu romanttiseen rakkaussuhteeseen vanhempien emotionaalisen tuen puuttuessa. (Wilson & Nias 1976) Ehkä syyksi voisi yksinkertaisesti ajatella intohimon vähenemistä vanhempien pitkään jatkuneessa suhteessa, mikä antaa rakkaudesta lapsille arkisen, realistisen kuvan.
Freud erotti toisistaan kaksi rakkauden muotoa: täysin aistillinen tai genitaalinen rakkaus sekä rakkaus, jonka tavoite on ehkäistynyt. Molemmat muodot olivat Freudin mielestä kulttuurin etujen vastaisia ja edellyttivät jonkin asteista tukahduttamista. Jotta perhe-elämä voitaisiin säilyttää, piti seksuaalisuus tukahduttaa seksuaalinormiston tiukkuuden vuoksi. Kulttuurin vaikutuksesta myös yksinkertainen hellyys muuntuu muita tekijöitä kuin yksilöiden onnellisuutta palvelevaksi, seksuaalienergian lähde libido toimii ensisijaisesti yksilön yhteisöön liittämien siteiden vahvistajana. (Schellenberg 1988) Tukahduttamisen seurauksena psykoanalyysin mukaan seksuaalinen viettienergia on sublimoitava, siirrettävä jollekin toiselle alueelle, kuten työlle omistautumiseen (ks. esim Ojanen 1994).
Jotkut tutkijat ovat lukeneet rakkauden piiriin kuuluvan useita rakkauden ilmentymiä. Tunnetuimman laajemman teorian rakkauden eri muodoista on luonut amerikkalainen psykologi Robert J. Sternberg (1986, 1987). Hän esittää, että rakkauteen liittyy kolme perustekijää läheisyys, intohimo ja sitoutuminen, joiden tietyistä yhdistelmistä rakkauden eri tyypit muodostuvat.
Läheisyys on suhteen tunnekomponentti, kiintymys ja lämpö kahden ihmisen välillä, johon kuuluu toisen kunnioittaminen ja rakkaudellisten tunteiden jakaminen. Intohimo on suvunjatkamista palveleva osatekijä, vietinomainen halu fyysiseen kosketukseen toisen kanssa. Intohimo ilmenee seksuaalisuutta sekä esimerkiksi tahtona vallata toinen ja tulla itse valloitetuksi. Sitoutuminen merkitsee päätöstä pysyä yhdessä ja on siten yhteiskuntaa säilyttävä komponentti. Se vaatii kognitiivista kypsyyttä ja pitkäjänteisyyttä jatkaa rakkaussuhdetta sellaisinakin ajanjaksoina, jolloin rakkautta tunnetilana ei koeta. ( Dunderfelt ym. 1993)
Rakkauden osatekijöiden avulla Sternberg määrittelee kahdeksan erilaista suhdetta kahden ihmisen välillä. Ensimmäinen niistä on rakkaudettomuus, satunnainen vuorovaikutus ihmisten välillä tai pelkkien tuttavien välinen suhde, joka ei sisällä mainittuja osatekijöitä. Ystävyys ja pitäminen on läheisyyttä ja lämpöä, mutta siitä puuttuvat intohimo ja sitoutuminen. Rakastumisessa koetaan voimakasta fyysistä vetovoimaa toista kohtaan, mutta ei vielä läheisyyttä tai sitoutumista. Tyhjää rakkautta esiintyy paikalleen jumiutuneessa suhteessa, josta intohimo ja kiintymys toiseen ovat kadonneet. Silti on sitouduttu rakastamaan toista. Tätä on vaikea ajatella rakkauden ilmentymänä, sillä oikeastaanhan kyse on pelkästä velvollisuudentunnosta ja tottumuksesta. Romanttinen rakkaussuhde on läheisyyden ja intohimon yhdistelmä, josta sitoutuminen yhdessäoloon kuitenkin puuttuu. Toverillisen rakkauden osapuolet eivät enää koe toisiaan kohtaan intohimoa, mutta läheisyys ja sitoutuminen pitävät paria yhdessä. Hollywood-tyyppisestä toisen palvonnasta voidaan puhua, kun on kyse intohimon ja sitoutumisen yhdistelmästä, josta läheisyys puuttuu. (ks. esim Lazarus 1994)
Kahdeksanneksi rakkauden muodoksi Sternberg kutsuu aitoa, ylittämätöntä rakkautta, jossa kaikki kolme osatekijää muodostavat rakkauden liiton. Tämän saavuttaminen ja säilyttäminen vaatii aikaa ja yhteistä työtä. (Dunderfelt ym. 1993) Se ei kuitenkaan edellytä, että osatekijät esiintyvät jatkuvasti yhtä voimakkaina vaan tilanteesta riippuen joku tekijä saattaa toisen kustannuksella korostua. Kestävän rakkaussuhteen jatkuessa läheisyyden osapuolten välillä on todettu kasvavan, kun taas intohimo laskee melko nopeasti tietylle tasolle. Sitoutuminen lisääntyy aluksi tasaisesti, kunnes jää vakiotasolle. (Feldman 1990) Eroon johtaneissa rakkaussuhteissa tyypillisesti läheisyyden tunne heikkenee samalla kun intohimokin (Ojanen 1994). Kun kumppani on opittu tuntemaan ja uutuuden viehätys on kadonnut, suhteen osapuolet hakeutuvat omien tekemistensä pariin ja viettävät vähemmän aikaa yhdessä.
Sternbergin teoriaa on mahdollista soveltaa myös parisuhteen ulkopuolelle. Parisuhteessakin rakkauden osapuolet saattavat kokea rakkauden eri tavoin, toinen esimerkiksi kokee enemmän intohimoa kuin toinen tai haluaa tiukempaa sitoutumista. Vanhempien ja lasten tai läheisten ystävien välinen rakkaus voidaan luokitella toverilliseksi. Siihen sisältyvät läheisyys, vastavuoroisuus ja sitoutuminen toisen hyvinvoinnista huolehtimiseen. Tällaisesta rakkaudesta seksuaalinen intohimo puuttuu, mitä yleensä pidetään luonnollisena. Tästä poikkeava näkemys on freudilaisen psykoanalyysin kannattajilla, jotka ajattelevat eroottisen halun puuttumista sosiaalisten normien luomana defenssinä. (Lazarus 1994)
John Lee (1975) on laatinut englantilaisten ja kanadalaisten rakastavaisten täyttämien kyselylomakkeiden perusteella teorian rakkauden tyypeistä. Leen mukaan on eroteltavissa kolme rakkauden perustyyppiä, joita hän kutsuu Erokseksi, Ludukseksi ja Storgeksi sekä kolme näiden välimuotoa: Mania, Agape ja Pragma.
Eros tarkoittaa eroottista ja aistillista tapaa rakastaa. Sille on tyypillistä kauneuteen kiintyminen ja intiimi, usein lyhytaikainen rakkaussuhde. Eros-tyyppinen rakastaja ihastuu helposti ja nauttii ihastuksistaan yksilöllisyyttään menettämättä. Ludus on leikittelevä nautinnonhaluinen rakkauden muoto, jossa yhdessäoloa pidetään ajanvietteenä. Kumppaniin ei haluta sitoutua ja saatetaan pitää yhtä aikaa yllä useita, kiihkeitä rakkaussuhteita. (Lennéer-Axelson ym.1980) Storge tarkoittaa toverillista rakkautta, hellyyttä ilman intohimoa. (Wilson & Nias 1976)
Pakkomielteistä rakkautta kutsutaan Maniaksi. Maanisesti rakastuvat ovat mustasukkaisia ja joutuvat helposti kiihkon valtaan. He saattavat jatkuvasti pelätä, että heitä petetään tai käytetään vain hyväksi. (Lennéer-Axelson ym.1980) Agape on epäitsekäs rakkauden muoto, jolle tyypillistä on kärsivällisyys ja tunnollisuus (Wilson & Nias 1976). Käytännöllisen ja realistisen rakkauden tyyppi on Pragma. Se ei perustu niinkään tunteisiin vaan ulkoisiin sosiaalisesti hyväksyttyihin ominaisuuksiin. Aiemmin tällainen rakkauden muoto oli yleinen länsimaissakin ja edelleen se on tavallisin sitoutumisperuste länsimaiden ulkopuolella. Useissa kulttuureissa avioliitto solmitaan sosiaalisin tai ekonomisin perustein eikä epävarmojen tunteiden johdosta. (Lennéer-Axelson ym. 1980)
Edellytys onnistuneelle rakkaussuhteelle on osapuolten samanlainen lähestymistapa rakkauteen (Lennéer-Axelson ym.1980). Erilaisten odotusten vuoksi esimerkiksi Ludus- ja Storgerakastajan suhde tuskin tulee onnistumaan. Sen sijaan kahden Ludusrakastajan suhde todennäköisesti tyydyttää molempia osapuolia, vaikka mahdollisuudet kestävään parisuhteeseen ovat vähäiset. Sosiologi William Kephartin (1967) tutkimuksen mukaan naiset ovat yleisen uskomuksen vastaisesti rakkausasioissa käytännöllisempiä kuin miehet. Heidän tapansa rakastaa on usein Pragma tai Storge, kun taas miehille tyypillisiä muotoja ovat Eros ja Mania. (Wilson & Nias 1976)